hän tulee
 - pyyhkii minusta ikävän, pesee pois.


makaan peiton alla turvassa,
siellä on lupa olla kaikkea.
kertoa salaisimmista salaisimmat.
siellä ei kukaan naura.

jokin fläshback
ja samassa olen lapsuudessa,
sielunmaisema vilisee,

ja minun on ikävä häntä, jota ei enää ole.



menee hetki päästä takaisin

hän silittää minut läsnäolevaksi ja

rakastelee omakseen hellällä surulla.


taas kerran,
miten jumissa olenkaan elämässäni.

ei loputtomasti voi maata tulessa
mutta ei enää osaa nousta, kipua ei tunne...
ei palavan lihan hajua.

minä tulen palamaan jossakin myös lopuksi
yleisen katsomuksen mukaan
viimeiseen soluun saakka tunnistamattomaksi.
ja silti

minä tiesin, minä halusin.
tällä järjellä.
tässä ajassa

en voi muuta.